Sivut

Lukijat

31.12.2012

Onnellista vuotta 2013!

Edellisen postauksen kortin kuvan leimaamisen jälkeen höngin leimaan vähän lisää ja leimasin uudestaan, :).
Kuvasta tuli hieman hailakampi, mutta vielä aivan selvä. Leimaamisen jälkeen, levitin väriä muutamasta kohdasta vesisäiliösiveltimen avulla.

Kuvan päälle sprayasin kimalletta - vaikkei se taaskaan kuvassa näy, niin Lady siis kimaltelee hieman. P*askiksessa mennään teemalla kaikki käy, ja sinneppä siis tämä vuoden viimeinen kortti osallistuukin.

Oikein iloista Uuden Vuoden aattoa kaikille ja Onnea Vuodella 2013!

27.12.2012

Pitsiunelmaa

Olipa vaikea aloittaa jotain muuta kuin jouluista tekemään, mutta joulunaikaan ostin kirpparilta tämän kauniin leiman. Värittämiseni ei onnistunut lainkaan, joten päätin laittaa värit leimaan suoraan, eli Distressin kynillä väritin leiman, hönkäilin siihen pari kertaa ja leimasin, :)


Lintunen on tehty Sizzixin stanssilaa josta tykkään kovin, ja kimalleliimaa päälle. Ensimmäistä kertaa kokeilin ompelukoneella ompelemista korttiin, ihanhan tuo hyvin meni - pitänee vaihtaa langat valkoiseksi.

It's all about the Vintage haastaa pitsiunelmaan - kortissa on "paperipitsiä" stanssattuna taustalla ja ihan oikeaa pitsiä ruusujen ja helmien kera.
Party Time Tuesday sanoo, että kaikki käy, joten sinne myös tänä neitonen osallistuu - jos vaikka onni suosisi.

Mukavia välipäiviä kaikille!

22.12.2012

Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2013!

Tämän sinisen sarjan myötä toivotan kaikille:
rauhallista joulunaikaa, iloista aattoa ja onnellista vuotta 2013!





16.12.2012

Red, Ribbon, Pearls - BINGO

Addicted to Stamps and More bingoilee tällä viikolla, nappasin pystysuoran vasemmalta: punainen, nauha, helmet.

Kaavan nappasin eilisen kortin malliin (olisko hieman joulukorttiväsyä...) ja koristeet sitten haasteen mukaan.


Mukavaa tämän vuoden kolmanneksi viimeistä sunnuntaita kaikille, :)!

15.12.2012

LOTV joulua

Voitin taannoin haasteplogin arvonnassa 10 punnan lahjakortin LOTV kauppaan ja hetihän se piti käydä törsäämässä, :). Parin leiman lisäksi tilasin muutaman arkin valmiskuvia - värittäminen on nyt jäänyt vähemmälle, kun on ollut välillä kiire saada kortteja tehdyksi. Tässä ensimmäinen kortti valmiskuva-arkista.

 Kortin tein Sketch Saturdayn luonnoksen mukaan - melkein - toivottavasti kelpaa mukaan haasteeseen. Tarjoan korttia myös Crafts and me -haasteeseen, jossa ei haluta nähdä sinistä; eikös sen pitänyt olla tämän joulun IN väri??? :)))

Laatikkotuunausta

Kävin taasen päivällä ruokaostoksilla, ja kas kummaa, kärriin hyppäsi taas pahvilaatikoita tuunattavaksi, ;). Ihmeellistä kun tuolleen mukaan tuppaavat, hih. Koristeltavahan ne oli, kun kerran kotiin tulivat, tällä kertaa pyöreitä 3 satsi ja tässä on keskimmäinen:


Ja boxilla osallistun Winter Wonderlandin haasteeseen, jossa kysellään joulukuusen perään, :).

Willow Sketchie

Kun näin Willow Sketchie Challengen mainion luonnoksen, niin tiesin oitis, mitä tehdä, :). Luonnoksen lisäksi aiheena on "nopea ja helppo tehdä" ja sekin tähän korttiin passaa, samasta sarjasta paperit ja kuvat, sekä valmis luonnos, niin mikäpä sen helpompaa...


Iloista viikonloppua kaikille!

13.12.2012

Joulukortti lapselle

PTT haastaa (jos oikein suomensin) tekemään joulukortin lapselle tai lapsenmieliselle, :).

Tähän kasailin pitkästä aikaa 3D kuvan ja nauhaan sekä papereihin väriä ja iloinen kulkunen helisemään.
Stamp with fun haastaa jäällä, ja sillähän nämä nallukat tanssahtelevat.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

9.12.2012

P*skis: sininen ja valkoinen

Itsenäisyyspäiväviikon kunniaksi (?) P*skis haastaa sinivalkoisuuteen, ja tälläinen näkemys tuli tänään asiaan:


Hmmm, muste on kyllä aika violettiin taittuva; pitänee laittaa ostostlistalle sinisempi Memento.. Mutta niin sinivalkoinen kortti on, kun nykyisillä aineksillani aikaan sain, :). Toivottavasti kelpuutetaan haasteeseen. Taustapaperina viimeinen palanen BoBunnyn ihanaa paperia, muutama lumihiutale timangeineen ja mooonta helmenpuolikasta tuollaiseen metalli/muovi nauhaan aseteltuna.

Kortisto haastaa: ei litteä

Ostin tuossa ruokaostoksilla käydessäni ohi mennen, :), sellaisen kolmen pahvirasian setin, nappasin soikean malliset, kun se sattui sillähetkellä silmää miellyttämään. Kahdesta tuunasin tälläiset tuikunkätköt:

Kolmas onkin sitten vielä salaisuus, :)). Mutta näillä soikeilla rasioilla siis Kortiston haasteeseen ensimmäistä kertaa.  Kortistossa kysellään myös kotimaista lemppariblogia, mutta ei minulla taida ihan ykköslemmparia olla, aina kun jonkun kivan bongaan, niin linkitän sivupalkkiin ja kun uutta postausta tulee, niin käyn kuikkimassa...

8.12.2012

Totally Gorjuss: Oh no snow!

Totally Gorjuss haastaa lumiaiheella tällä viikolla. Näin haasteessa DT Sharonin kortin, joka näytti NIIN hauskalta, että päätin kokeilla kasata samaan tyyliin, ja teinkin kaksi sitten samointein, :).


Kimallekartonkia taustaan, empossasin valkoista kartonkia ja revin aina palasta yhden sivun, rusetti alas ja teksti ylös, siinäpä se. Pääsee kivasti tuo mainio lumiukkopaperi esille, :)). Thank you Sharon, for the idea!

Magnolia 121

Magnoliassa on jälleen kiva luonnos, jonka pohjalta eilen aloin rakentamaan... vähän on perjantai-iltakorttin näköinenkin... olisi vaatinut vielä vähän jotain, mutta tällä kertaa tällä mennään.



Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

6.12.2012

Tea candle suprise

Tänä vuonna olen polttanut ahkerasti tuikkuja - ja jopa kerännyt hylsyt samaan pussiin kierrätykseen, :). Tykkään ajatuksesta laittaa valoa ja lämmintä tunnelmaa antavat tuikut kortin kaveriksi, :). Tälläisen version sain aamulla aikaan:


Ja tälläpä hyväntuosuisella kortilla osallistun Hanna and Friends -haasteeseen, jossa kysellään tuikkukortin perään ja Midweek Magnoliaan, jossa taasen toivotaan yllätystä korttiin.

Christmas

Penkoilin tuossa laatikoita ja hokasin viimejoululta jääneitä talvisia Vintagekuvia, teinkin sitten ihan neljän kortin sarjan, paperit samalla "muotilla", koristeet sitten sitä mukaa mitä pöydältä löytyi, :)

Postaan vain tämän yhden kun taidot ei riitä kääntelemään kuvia suoraan, :(. Kaikki muut näkyy tarjoutuvan nurinperin koneelle, hmp.

No tällä kuitenkin It's all about the Vintage -haasteeseen, jossa aiheena joulu.
Ja Lauran viimeiseen korttihaasteeseen, :(, jossa kaikki käy.

Red and Green with a glitter

Paperinauhaan tuli joku aika sitten myyntiin ihania Gorjuksen 3D- ja valmiskuvia, nyt nappasin sen talvisimman arkin niistä jotka shoppasin ja tälläinen siitä tuli.

Kortilla osallistun Totally Gorjuss haasteeseen, jossa kysellään kimalteen perään, sitä löytyy tyttösen mekosta ja tekstin reunasta. Kortti passannee myös Cute Card Thursdayhin, jossa peräänkuulutetaan vihreää ja punaista.

Rauhaisaa loppuviikkoa kaikille, :)

5.12.2012

Snowflakes with Henry the Mouse

Jahas, yritän pikkuhiljaa verestellä unohtunutta englanninkielentaitoa - sana kerrallaan, siitä nämä otsikot syntyvät, ehkä jossain vaiheessa harjoitukset menevät jopa kaksikieliseksi blogiksi asti, :). Whiff  of Joy, haastaa lumella ja vaikka valkoista ei tässä kortissa olekaan, niin kyllä paperi on lumihiutaleita tulvillaan.


Juhlallista Itsenäisyyspäivää kaikille!

2.12.2012

Samat materiaalit, jouluspurtti, 8/8

Tämäkin rinki pyörähti päätökseensä tällä viikolla, :(. Sveta lähetti aivan ihanat:


Kaikki upeat paperit olivat kaksipuoleisia ja ainekset todella herkullisia! Halusin saada mahdollisimman tarkkaan kaikki käytettyä, joten väkräilin tälläisen tuikkukortin:


Kuva kimmeltää - suihkutin siihen kimallusspraytä, ei vain taida kuvassa oikein näkyä... Tuikut liimasin sisälle ihan omassa kotelossaan, minusta ihan kiva noinkin ja toiseen "siivekkeeseen" leimasin joulutoivotuksen, toiseen voi sitten kirjoitella, että kuka toivottaa, :)

Valtavan iso kiitos kaikille joulurinkiläisille, ihastuttavia ja aina vaan erilaisia materiaaleja tuli ihailtavaksi ja pähkäiltäväksi.

1.12.2012

Samat materiaalit, värittämättä valmis, 4/4

Taasen päätyi yksi ihana rinki loppuunsa, mutta kylläpä olikin mahtavan muhkea ja ihastuttavan ihana loppusetti. Sirpa laittoi vaikka sun mitä ja peräti kaksi kuvaakin:


Koska kuvia oli kaksi ja aineksia valtavasti, niin päätin tehdä kaksi korttiakin. Korteista ei tullut ihan suunnitelma A mukaisia, koska menin leikkurilla repimään tuon tummansinisen paperin aika pahasti...
(kukat ja heteet muuten hyppäsivät edellisessä postausessa olevaan korttiin, :))


Kiitos Sirpalle näistä ja kaikille muillekin rinkiläisille, olipa kiva tehdä kortteja aineksistanne, :)

Happy Christmas

Tämän joulun ehdoton lempipaperikkoni on ollut Papermanian viimevuoden joulukeijut, tänään ostin sarjaan myös arkin valmiita kuvia, ja tässä niistä kuvista ensimmäinen korttiin asti päässeenä. Tekstikin on samasta arkista:


Party Time Tuesday hyväksyy tällä viikolla haasteeseensa mitä vaan.
Winter Wonderland kyselee joulupukin perään, samoin kuin