Sivut

23.11.2013

Keijumaan pukki

Viimejouluna oli ainakin Suomalaisessa myynnissä vähän eri tyylinen joulusarja - ja tänä vuonna niitä oli alessa, joten tarttuihan sellainen 3D setti minunkin matkaan, ;)


Luonnoksen nappasin Love to Create haasteesta - tosin kuva on niin iso, että paperit eivät juuri näy vaikka korttipohjakin on 15x15. Teksti on samasta arkista ja kukat sekä lehdet valmiita, liimailin vain päällekkäin, :). En tiedä iskikö piheys vai laiskuus vai molemmat, mutta kasasin kuvan niin, että otin vain jokatoisen palan - nyt tulee arkista toinenkin keijupukki, :). Inkspirational  haasteeseen käy tällä kertaa mikä vaan ja Winter Wonderland haluaa nähdä joulupukkeja.

Opiskelemaan lähtevälle

Työkaverini on ollut työpaikassani jo toistakymmentä vuotta. Nyt hän päätti lähteä opiskelemaan ja irtisanoi itsensä. Rohkea veto näinä aikoina. Ihanaa kylläkin, että ihmisellä on rohkeutta ja mahdollisuus toteuttaa unelmiaan. Tälläisen kortin opiskelemaan lähtevälle (miehelle) tein:

Leimasin Finstamperin palloja kahdella eri musteella ja teksti on Timpan, ja vähän paljettinauhaa ja paljetteja, sillä myös tällä osallistun Stamplorationsin haasteeseen - palkinto maistuisi kyllä, synttäritkin tulossa, :).  Fussy and Fancy (vaikkei tämä nyt kovin fancy taida olla - mieskortti...) haastaa ruskeaan ja kermaan ja aika likellähän nuo värit ovat.

Rentouttavaa lauantaiehtoota kaikille!

22.11.2013

Yoga

Selailin uusia haasteista tuosta sivupalkistani ja mieleen jäi pyörimään CAS(E) this Sketchin luonnos. Kun aloin tekemään korttia niin mieleen tuli myös Nonnin blogista bongaamani Stamplorationssin haaste - leimat ja paljetit, joten kaivelin "miljoonapurnukkani" pohjia ja paljettejahan sieltä löytyi, :).


Joogaaja on Finstamperin mallistoa ja teksti jostain setistä jonka jostain olen shopannut .. :). Ja passaahan tämä CAS kortti myös Less is More -haasteeseen, jossa kysellään kuviopaperia CAS tyyliin.

Muistakaahan hengähtääkin näin joulukiireiden alla, :)

3D pukki

Kädentaito messuilta nappasin kotiin muutaman setin 3D pussukoita, nämä kuvat ovat kivoja kasata, 3 palasta topakkaa kartonkia valmiiksi leikattuina - näppärää, :)


Winter Wonderland kysleekin juuri joulupukkien perään, joten tämä sinne onneaan koettamaan, :)

Iloista pikkujouluaikaa kaikille!

21.11.2013

Keijulapsosia

Vielä löytyi pöydän kätköistä pari valmiskuvaa, nää kaverit on kyllä niin veikeitä:

Tämä keikkuu itsensä:
Winter Wonderland - keijuja tai enkeleitä
Penny Black Saturday - kimalletta
Craftyhazelnuts - sisällä

Ja viimeisenkin kuvan tästä setistä tein kortiksi:

Ja tällä osallistun:
Penny Black and More - kaikki käy
Artistic Inspriration - kaikki käy / ystävyys
The Paper Shelter - joulu tulee
sekä
Scrappers Delight - DT

Mahtavaa loppuviikkoa kaikille!

19.11.2013

Digi Sketch Challenge, uusi haaste + DT haku

Taas hurahti pariviikkoinen ja eilen pyörähti uusi Digi Sketch Challenge, teemana "paper piecing", joka minusta suomennettuna on tekniikka "pukeminen". Leimataan kuviopaperille myös ja leikataan ja liimataan leimakuvan päälle. Ja jos pukeminen ei inspiroi, niin osallistuahan voi myös luonnoksen kautta, josta kovasti tykkää tässä haasteessa; riittävän simppeli ja antaa vapauden sippistellä, :)

Hyvä luonnos toteuttaa - eikö? Ja kuva ei tarvitse olla digi, :), haasteen nimessä on Digi kun luonnos on diginä... eikun vaan mukaan siis, :)
Ihastuttavana sponsorina tässä haasteessa on MilkCoffee, digikauppa täynnä söpöläisiä. Sponsorin söpöläisistä tein tälläisen kortin:


Pitkästä aikaa kaivoin sukkapuikot kehiin ja väkräsin neuleen alun, sukkapuikot vaihdoin sitten coctailtikkuihin - mahtuivat tuohon korttipohjaan paremmin. Väritys ProMarkkereilla ja "pukemista" harrastin tipumamman neuleessa ja pienokaisen vällyssä.

Lämpimiä syyskelejä kaikille!

P.S. käynnissä tosiaan myös DT haku, rohkeasti mukaan vaan, tiimi on todella mukava ja kortteja saa tehdä kahden viikon välein - useimmiten itse valitsemastaan kuvasta, jonka sponsori tarjoaa, ihanaa, :)

17.11.2013

Eemelin joulukorttirinki, kolmas kierros, 3/4

Eemelin joulukorttiringin tämän viikon matskut tuli Annalta, ihanan paljon kaikkea - ja tykkäsin kaikesta. Nuo Lilyn nallet ovat mielestäni ihania värittää, jostain syystä tykkään kovasti.


Ensimmäisen kortin tein KK sivun Väritellään leimakuvia -haastetta silmälläpitäen, yhdellä värillä, yhdellä kynälläkin itse asiassa:


Ihanaa tuo huopalumihiutalenauha, dymotekstien päälle pursotin lumitöhnää, joka kuivuttuaan näyttää kyllä enemmän erikeepperiltä missä on hileitä, :). Kirkasta lunta.

Toisen kortin tein lämpimämmän sävyisillä aineksilla:


Tämä kortti osallistuu taasen KK:n saksien silpuista haasteeseen, jossa bingoillaan joulukortti. Ensiviikolla jouluisat tulevat Mannalta ja sitten on taasen yksi pyörähdys ummessa, :(.

Myrskytöntä syksyä kaikille!


16.11.2013

Sami Stamps

Minulle tuli mahdollisuus valita yksi Sami Stampsin  digileimoista - nainen tekee NIIN mageita kuvia... Ajattelin, että mitenhän sitä osaa sen yhden niistä ihanuuksista valkata. Mutta kun näin tämän Wind Beautyn niin heti tiesin, että hänet tahdon, :)

Tekniikka vähän hakusessaan, mutta ensimmäisestä versiosta muodostui tälläinen:

Käytin kahta maskia ja yhtä mustetta, kukissa vähän kimalleliimaa, mutta ei juuri kuvasta erotu. Kortilla osallistun Samin omaan haasteeseen jossa kysellään CAS korttia sekä samaa kyselevään Delicious Doodles haasteeseen.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Johannan superpoikarinki, 11/16

Tänään otin työn alla Johannan rinkiin kasaamani setin, kohderyhmän 3-10 vuotias miehenalku. Pusseihin pistin:

Varsin Halloween / Harry Pottermaiset tarvikeet. Ja tälläistä näistä väkräsin:

Mainio tuo kisunappi, :). Katja on saanut oman taikuriteoksensa valmiiksi ajat sitten, kuten myös Salma - joka muuten käytti heteitä aivan mainion luovasti, käykäähän kurkkaamassa, :).

Mukavaa saunailtaa kaikille!

14.11.2013

Johannan superpoikarinki, 10/16

Poikakortit tulevat valmiiksi joulukorttihyminän lomassa hitaasti mutta vakaasti. Tähän väliin nappasin omista lähettämistäni vauvakorttipussukan jonne oli sujauttaunut:

Mankun papruja ja ankan ja vähän tilbehööriä mausteeksi - tekstikin taitaa olla Magnolian mallistoa. Tälläisen kasailin vaakusta:

Aikamoinen sekametelisoppa, jolla meinaan vielä haasteisiinkin osallistua:
PTT - narua tai juuttia
AtSaM - kaikki käy
The Paper Shelter- jollekkin erityiselle
Scrapper's Delights - kaikki käy

Katjan kaunis kortti näistä matskuista löytyy täältä ja Salman söpöinen täältä.

13.11.2013

P*skis nro 209

P*skiksessa mennään tällä viikolla reseptin mukaan, 5 timangia, 3 hiutaletta ja yksi naru, muut mausteet leipojan maun mukaan.

Näissä vanhoissa mankuissa on jotain niin hellyttävää... Värittelin ProMarkkereilla ja vähän kimalleliimaa palloihin ja clitteritöhnää "turkiksiin".

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

10.11.2013

Eemelin joulukorttirinki, kolmas kierros,2/4

Eemelin joulukorttirinkeilyssä oli minun vuoroni pistää materiaalit matkaan:


Ekaksi ajatus oli embossata valkoisella kraftille - ei tullut selkeää, sitten kokeilin leimata ruskealla, eikä siitäkään tullut tolkkusta, joten mustalla lähtivät eteenpäin... Valkoinen "paperi" on oikeasti Joyn leimauspuuvillaa. Kun näin kaupassa niin pakkohann sitä oli koemaistaa. Laitoin rinkiläisillekkin, kun sieltä varmaan putkahtaa hienoja ideoita käyttöön, :)

Tein molemmista kuvista kortin, ensimmäinen:


Täältä löytyy Annan kaunis versio samasta kuvasta. Craftyhazelnut's Christmas challengessa kysellään ulkoilman perään joten tällä osallistun sinne.
Toinen kortti näyttää tältä:

Vetelin vähän lankoja reunasta pois ja töhrin chalkseilla sävyä .. en oikein muuta keksinyt, :).
Artistic Inspirations haastaa mihin vaan sekä raitoihin ja pilkkuihin, joten tämä sinne sitten..

Iloista isänpäivää kaikille!

8.11.2013

Cherish

Yksi leima, jota olen kau'an haaveillut saavani vilahti sivu suuni kirpparilla, mutta onnekseni leiman omakseen ostanut Sirpa oli niin ihastuttava ihminen, että leimasi ja lähetti minulle jokusen kuvan. Iso kiitos hänelle! Ja jos joku on valmis omastaan luopumaan niin mielelläni kyllä ostaisin, sillä onhan tämä:

NIIN ihq...

Kortin kassasin tällä kertaa Sketch Saturdayn luonnoksen mukaan:

Aihe passaa käsittääksen Paint your worldin "äiti ja minä" -haasteeseen, sekä väriensä puolesta Love to createn värimaailmaan. Syksy on taasen aiheena Just Inspirationalin kk haasteessa sekä Ladybug Craftissa.

Kiitos Sirpalle siis ja toivottavasti kortilla on onni myötä, :)

Johannan superpoikarinki, 9/16

Johannan megaringissä olin minä vuorossa laittaa materiaaleja eteenpäin, tälläistä laitoin 18-> vuotisten kuoreen:

Leimasin kuvan myös Distressin Antique Linen -musteella ja sen kuvan otin kokeilumielessä väritettäväkseni:

Aika jännä - varmaan testailen vielä uudestaanki, kuvan väritin siis Promarkkereilla ja kortilla osallistun KK-sivun Vintage haasteeseen jossa aiheena hyvän mielen kortti, eikös tämä siihen passaa kun tekstissäkin lukee, että laita hymy naamalle, :)

Ihanaa viikonloppua kaikille.

Täällä on muuten Katjan kortti samoista aineksista - magee. Kuten on myös Salman hieno versio täällä.

6.11.2013

P*skis 208

P*skis haastaa tälläviikolla esittämään leimakuvan pääosassa.


Embossasin hopealla ja hieman sävytin Distresin tusseilla. Taustapaperin päällä on kangasta kerros ja alakulmassa ääriviivatarrateksti. Tästä itse tykkään, taidan tehdä jokusen version tällä jättikukalla, :)

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

4.11.2013

Digi Sketch Challenge - All About Animals

Jälleen on kaksiviikkoinen pyörähtänyt ja aika uuden DSC haasteen, tällä erää onkin ihan minun itsekeksimä aihe -eläimiä. Kaivakaapa siis hiirulaiset, porot, misut ja puput esiin ja osallistumaan. Jos aihe ei nappaa niin osallistua voi myös luonnokseni mukaan; tai molempien. Ja kuva ei siis tarvitse olla Digi, ihan mikä vaan käy, :).


Osallistua kannattaa jo aivan mahtavan sponsorinkin takia. Doodle Pantryllä on uskomattomia digisettejä. Löytyy mustavalkoisena ja valmiiksiväritettynä ja tekstit vielä kylkiäisenä, aivan upea shoppi. Itse sain testattavaksi Saddle Up setin ja kyllähän tykkään, nam. Tuo hörähtelevä heppa on aivan mainio, mutta tälläkertaa otin tuon klassisemman version työn alle:


Ekaksi hepoväritykseksi ei pöllömpi, :). Kokeilimpa vielä toisenkin:


Ihahaaanata viikkoa kaikille ja tulkaahan mukaan ekaan haasteeseen jossa on minun teema ja luonnos. Lupaan käydä kommentoimassa joka ikistä kotimaista korttia ja pidän peukut pystyssä onnettaren suuntaan.

2.11.2013

KK-joulukorttimaratooniin

Tänä vuonna joulukorttimaratoonin haasteissa mennään värien mukaan - loistoidea ylläpitäjiltä, :), mahdollistaa kaikkien osallistumisen, kun ei tarvitse mitään kummempia aineksia olla, tietyn värisiä vaan. Tänään tein haasteeseen nro 5, kortin värityksellä kulta-violetti-valkoinen:


Sekä haasteeseen nro 8, valkoinen-valkoinen:


Rauhaisaa Pyhäinmiestenpäiväniltaa!

1.11.2013

Eemelin joulurinki, kolmas pyöräys, 1/4

Olin niin iloinen, että Eemelin jouluringin poppoo lähti vielä kolmannellekkin kierrokselle, mahtava porukka ja muikeita setteja... Kolmannen kierroksen ensimmäiset materiaalit tulivat emännältä itseltään:

Paljon kaikenlaista, eniten taisin tykästyä tuohon valokuvapaperiin, tuli heti mieleen se lastenohjelma siitä sinisestä kissasta, joka on piirretty, mutta taustakuvina käytetty ihan oikeaa maailmaa. Se kissa sinällään on kyllä aivan täys vilperi...

Ensimmäisen kortin tein Feeling Sketchy luonnoksen mukaan:

Kuvan värittelin Distressin tusseilla ja saksin ääriviivoja myöten pois, lumen revin tuosta huopa(?)kankaanpalasesta, aika pöllyävä siitä tulikin. Tällä kortilla myös Askartelutaivaan Korttihaasteeseen nro 29, jossa teemana talvibingo. minun bingorivini on joko sininen-neliö-tekolumi tai sitten sininen-leimakuva-teksti. Teksti onkin muuten tosi kiva...
Toisenkin kortin tein, tällä kertaa väritin Promarkkereilla ja jälki on kyllä niin paljon kirkkaampi:

Ja hän luisuu sitten I <3 a="" promarkers=""> haasteeseen johon kaikki passaa. Kiitos Eemelille näistä, ensiviikolle lähtee minulta postia sekä hänelle, että Mannalle ja Annalle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Uusi perheenjäsen

Viikko sitten kävimme hakemassa meille "vauvan". Noin 3 kk ikäinen poikaluppis joka yhteisymmärryksessä ristittiin Hra Randi Mustanenäksi.

Leikitys/ koulutus / hoitovinkkejä otetaan vastaan. Hyvin on tarkkaavainen, oppivainen ja tuntuu ruoka maistuvan ja papanoita sitä mukaa syntyvän, :)